Ajankohtaista

« Все новости

Vladimir Komarov puskee voimalla vastavirtaan 06.10.2016 03:16

Vladimir Komarov puskee voimalla vastavirtaan

Venäjän heikko taloustilanne näkyy kansan kukkarossa. Kemijärveltä hotellin ostanut venäläinen jaksaa silti uskoa, että turisteja riittää.

Lapin uutiset 6.10. 06.16 Päivitetty 11.08

 

Outi Keränen

1

Vladimir Komarov on työskennellyt matkailun parissa 1990-luvulta lähtien. Hän on omistanut viimeksi Belomore hotellin Kantalahdessa. Hänen ja poikansa Mihailin periaatteena on, että kaikki työt hotellissa tehdään itse: remontit, siivoukset ja aamiaistarjoilu.

Outi Keränen, teksti ja kuvat  

 

Kemijärven kaupungin maineikas hotelli, Hotelli Kemijärvi, on tanakasti paikoillaan Vapaudenkadun varrella.

Päältä päin ei uskoisi, että hotelliin on viime vuodet tuullut ovista ja ikkunoista. Ei ihan konkreettisesti, mutta konkurssimurheita on puitu kahteen eri kertaan.

Venäläiselle Vladimir Komaroville, 55, hotelli on ollut jo pari vuotta tuttu. Hän työskenteli yrityksessä edellisen pääomistajan, venäläisen Mesrop Shankoyanin aikana.

Yhtiölle kävi huonosti ja Shankoyan päätti palata Venäjälle. Komarov hankki koko liiketoiminnan ja rakennuksen itselleen.

Toiminimi Vladimir Komarov aloitti virallisesti hotellin pyörittämisen kaupungissa viime joulukuussa. Poika Mihail on toinen osakas.

 

Outi Keränen

2  

Hotellihuoneita on kymmeniä, joista jokainen remontoidaan. Nyt sisustuksessa korostuu Kemijärveen sopiva joutsenteema.

 

Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan venäläisten tekemien kiinteistökauppojen määrä koko maassa on tipahtanut seitsemässä vuodessa rajusti.

Vuonna 2008 venäläiset ostivat Suomesta lähes 800 kiinteistöä, joihin luetaan rakennukset, tontit ja metsämaat. Viime vuonna luku oli enää 127. Lapissa tehtiin vuonna 2008 yhteensä 19 kauppaa ja vuonna 2013 vielä 14. Viime vuonna kauppoja syntyi vain kaksi.

Rekisteripäällikkö Taisto Toppinen Maanmittauslaitoksesta sanoo Venäjän heikon taloudellisen tilanteen kyykyttävän kansaa jo aika pahasti. Ruplan arvo on heikentynyt, eikä sillä ostella enää niin kuin aikaisemmin.

Kiinteistöjä venäläisille välittävän AV-Group Russianin myyntijohtaja Antti Vainio toteaa, ettei tilanne ole ihan noin synkkä.

– Venäläiset etsivät nyt esimerkiksi matkailuun liittyviä fiksuja yrityskohteita, joihin he ovat valmiita sijoittamaan. Nämähän eivät missään tilastoissa näy.

Outi Keränen

3 

Hotellirakennuksessa riittää neliöitä vaikka uudelle pubille. Komarovit ovat valmiita vuokraamaan tilat halukkaalle yrittäjälle.

Vladimir Komarov ohjaa hotellissaan asiakkaan kalaisaan aamupalapöytään. Puheessa vilahtelee muutama suomen sana, englantia, venäjää ja elekieltäkin riittää.

Verkossa toimivassa majoitusvaraamossa, booking.comissa, hotelli on ollut huhtikuusta lähtien. Eli aika vähän aikaa, Komarov tuumaa. Toiminnan kehitysmittareita he ovat voineet seurata vasta kesäkuusta.

Vladimir ja Mihail Komarovilla on valtavasti suunnitelmia, mitä kaikkea juuri venäläisten houkuttelemiseksi voisi tehdä.

He ylistävät Kemijärven erityisen kaunista ja puhdasta luontoa, josta löytyy tulijalle hyviä reittejä ulkoilla. He puhuvat hyvinvointipalveluista, minispa-osastosta, alkoholittomasta baarista, kaupungin uimahallin hyödyntämisestä ja etenkin kalastuksesta ja yhteistyöstä kemijärveläisten yritysten kanssa. Pää on jo kalastusmarkkinoinnissa avattu.

– Yhdistää voi myös loman ja vaikka auton remontin. Suunnitelmissa on tarjota myös erikoishintaisia pakettimatkoja.

Komarov on luottavainen, että tulijoita riittää näinäkin aikoina Murmanskin alueelta, jossa on noin 800 000 asukasta. Yksi iso ryhmä tulee jo jouluksi.

4

Outi Keränen

Lapin Kansa

6.10. 06.16 Päivitetty 11.08

http://www.lapinkansa.fi/lappi/vladimir-komarov-puskee-voimalla-vastavirtaan/

 

Outi Keränen